30.4.13

Hauskaa Vappua!

Tulin vielä pikaisesti piipahtamaan täällä blogin puolella ennen kuin riennän itsekin vapun viettoon :) Istun tässä parhaillani hiusväri päässä - tyvikasvu oli jotain niin järkyttävää, etten mitenkään voinut antaa sen olla vaikka kiire onkin :P Vappuohjelmassa on naamiaiset ja odotan innolla mitä kivaa muut ovat päälleen keksineet, kun teemana on ammatit!

Palataan huomenissa kuvien kera, mutta nyt iloista, ihanaa ja ratkiriemukasta Vappua!

28.4.13

♥ Patasydän ♥



Heippahei! Ymmärtänette, että blogi on viettänyt hetken hiljaiseloa - syy on kuitenkin mitä mahtavin eikä se varmasti ole mennyt keneltäkään sivu suun: Porin Ässät on nyt Suomen mestari! Ihan huikeen hienoa :) Kaupungissa on vallinnut keskiviikosta lähtien hillitön ilo, hurmos, karnevaalimeininki, yhteishenki ja silkka, rehellinen porilainen hulluus.


Voitto on taatusti merkinnyt Porille paljon enemmän kuin millekään muulle aiemmin mestaruuden vieneelle joukkueelle. Vielä tammikuussa pohjamudissa rypenyt Ässä -ryhmä nousi ykkössijalle peräänantamattomuudella, nöyryydellä, sinnikkyydellä ja ankaralla työnteolla. Se kuvaa täydellisesti myös vaatimattomia porilaisia, ja maan parhaaksi tituleerattu faniyleisö on yhtä lailla kiitoksensa ansainnut :)


Onnellisuus ja ylpeys oman kotikaupungin pelaajista sekä uskollisista faneista on sanoinkuvaamaton. Tällaista tunnelmaa ja positiivista sekopäisyyttä saa hakea kaukaa ;)

Patasydän on asenne - periksi ei anneta milloinkaan ♥

Kuva Satakunnan Kansa/Mika Vuorio
Kuva Satakunnan Kansa/Mika Vuorio

Lauantaisessa torijuhlassa olimme mieheni kanssa upeilla aitiopaikoilla torin laidalla olevan talon neljännen kerroksen parvekkeella :) Juhla oli kaiken kaikkiaan hieno ja onnistunut, jota oli mahtava seurata. Toritapahtuman jälkeen täytimme vatsamme Miamin herkkuhamppareilla, mutta sen pidemmälle ei oma pelikuntomme riittänyt ja virta pääsi lopahtamaan ennen iltarientoja. Veikkaanpa silti, että juhlijoita ja baariin jonottajia oli kyllä meidänkin edestä ;)

Lopuksi vielä oma videoni seka Facebookista nappaamani tallenne porilaisesta meiningistä:



Video: Suvi K.

22.4.13

Sisustustalo Mokka



Sain Porissa sijaitsevalta Sisustustalo Mokalta todella mieluisan yhteistyöehdotuksen, johon ei tarvinnut kahta kertaa miettiä vastausta ;) Tämä paikka on täynnä toinen toistaan ihanampia sisustustuotteita ja kiikuttaisin liikkeestä erittäin mielelläni mukanani yhden jos toisenkin jutun kodin kauniiksi yksityiskohdaksi :)



Kävin Mokan myymälässä Vähälinnankadulla ihastetelemassa ja räpsimässä muutaman kuvan tänne blogiin teidänkin iloksenne :) Oma silmäni ainakin lepäsi näiden kevätsävyjen värittämien tuotteiden keskellä enkä voinut kuin huokailla itsekseni erinäisiä sisustusherkkuja hypistellessäni!



Pidän tässä kotikaupunkini sisustushelmessä eritoten siellä olevista monista nurkkauksista, joihin on sommiteltu kodinomaisia ja inspiroivia esillelaittoja. Näitä kulmauksia katsellessa menee helposti tovi jos toinenkin, sillä yksityiskohtia on paljon ja sitä helposti unohtuu haaveilemaan mihin minkäkin ihanuuden sijoittaisi omassa kodissa ;)




Mokka tarjoaa runsaasti laadukkaita ja persoonallisia sisustustuotteita merkeiltä kuten Linum, Gant, Parolan Rottinki, Bruka ja Koziol - muutaman mainitakseni.




Sisustusmokka juhlii tämän viikon keskiviikosta lauantaihin synttäreitään, jolloin kaikista tuotteista (tilaustuotteita lukuunottamatta)  niin myymälässä kuin netissä saa 15 prosentin alennuksen. Keräsin vielä alapuolelle omia nettikaupan lemppareita, joilla saisi upeasti täydennettyä uudistuvan kotimme mustavalkoista linjaa :)
1. Kello | 2. Lamppu | 3. Ovimatto
4. Matto | 5. Lyhty | 6. Tyynynpäällinen

Aijjai, kyllä nyt pääsi sisustuskärpänen iskemään taas pahemman kerran! ;)

21.4.13

Sisustusprojektin edistystä




Noniin, nyt niitä lupailemiani kuvia seuraavasta valmistuneesta huoneesta. Tämä on siis se tila, josta revittiin mm. hehkeät kukkatapetit  ;) Niiden päällä oli ruskea tapetti, joten huone oli puunvärisine pintoineen melkoisen tumma ja valoton. Nappasin alla olevat kuvat muutama kuukausi sitten, jossa näkyy lähtötilanne. Huoneella ei ollut mitään kunnon toimintoa vaan se toimi pääasiallisesti varastotilana.


Kuten näkyy, muutos on melkoinen! Huoneeseen saatiin rutkasti lisää valoa ja tilantuntua :) Seinät maalattiin valkoisella, samoin katto. Lattia jatkui samalla laminaatilla, jolla päällystettiin myös edellisen huoneen lattia.


Lämminsävyinen laminaati tuo mielestäni tilaan kivasti pehmeyttä eikä se ole niin kliinisen valkoinen ja väritön. Huonekaluilla saadaan tietysti vielä lisää ilmettä :)

Seuraava käsittelyyn tuleva tila onkin jo vähän isompi prokkis.
Siitä jälleen tuonnempana! :)

20.4.13

Leather & lace


Takki & huivi H&M | Pitsipaita Cubus | Housut Lindex






Ai että kun on ollut kiva päivä :) Aamu alkoi bodypumpilla, jonka jälkeen vietin siskoni kanssa aikaa kaupungilla kahvitellen ja kaupoissa kierrellen. Kaiken kukkuraksi ilma on ollut uskomattoman keväinen ja aurinkoinen, ja olen kulkenut paikasta toiseen pyöräillen :) Tänään on myös karkkipäivä, jota olen neljä lakkoviikkoa malttamattomana odottanut! Kuola valuen valitsinkin itselleni melkoisen säkin Filmtownin mittavasta valikoimasta :D Illan suunnitelma onkin siis melkoisen selvä: karkkia ja Ässien peliä :)

Kivaa lauantai -iltaa!

17.4.13

Dagens



Takki, kengät & laukku H&M | Paita & housut Lindex

Heissan! Ehdin nipin napin nauttimaan hetkisen iltapäivän auringonpaisteesta, ennen kuin tummat pilvet valtasivat jälleen taivaan. Käytin tuon ajan hyödyksi, ja napsin pikaiset kuvat tämän päivän vetimistä :) Perusmukavia vaatteita, joihin saa huomattavasti lisää ilmettä kivoilla asusteilla!

Alkuviikko on tuntunut melkoisen raskaalta ja olin lähes satavarma töistä lähtiessäni, että tänään on perjantai. Mutta kuten harvinaisen hyvin tiedetään - ei ole. Onneksi pettymys ei kuitenkaan ollut sen suurempi ja parin päivän päässä pilkistävä viikonloppu on täällä ennen kuin huomaankaan. Sille ajanjaksolle onkin luvattu lisää lämpöä ja auringonpaistetta, josta aijon ottaa aivan kaiken ilon irti! Mitäs viikonloppusuunnitelmia siellä puolen ruutua on? :)

16.4.13

Myydään: valkoinen lipasto


Päätin nyt kokeilla tätä blogia myyntikanavana, kun olen luopumassa muutamasta huonekalusta ennen uusien hankintaa :) Nyt siis kaupan olisi useasti blogissani vilahtanut valkoinen, kokopuinen lipasto. Olen hankkinut sen puun värisenä, mutta maalannut lipaston pariin otteeseen valkoisella huonekalumaalilla.


Myös vetimet on uudistettu. Ne ovat mustat, lipaston vanhaa tyyliä mukailevat.
Lipasto on hyvässä kunnossa, mutta maalipinta kaipaa pientä paikkailua :)


Mikäli olet kiinnostunut lipastosta ja asut noutomatkan päässä Porista, laitahan sähköpostilla tarjouksesi osoitteeseen sweetandlovelyblogi (a) gmail.com
Saat samalla tarkemmat tiedot lipastosta mittoineen päivineen :) 


Edit.
MYYTY!

Hurry up!

Nyt horioppia nappaamaan parhaat päältä
Nellyn Mid Season
alennusmyynnistä!
Ale alkaa torstaina,
mutta jo nyt pääset kiilaamaan jonon kärkeen
koodilla WOTSZBFD.
Aleen pääset tästä.


Postaus sisältää mainoslinkin.

15.4.13

Asusuunnittelua


Kaulakoru Laukku Korkokenkä Korkokenkä

Pitkä ja harras odotus palkitaan noin kahden kuukauden kuluttua, kun pääsen vihdoin kesähäihin! :) Tykkään hääjuhlista ihan hirmuisesti, mutta en vain ole saanut mahdollisuutta osallistua näihin ihastuttaviin karkeoihin muutamaan vuoteen. Nyt kun juhlat siis ovat tiedossa, olen jo uhrannut ajatuksen jos toisenkin omalle asukokonaisuudelle ;) Mekkohan sen olla pitää, ja tuossa yllä on muutamia vaihtoehtoja, joita tuli vastaan Nellyn sivuilla taasen pyöriessäni. Jotain herkkää ja vaaleaa tekisi mieli pukea, mutta mekon pituus tuottaa vielä päänvaivaa.

Maxi olisi todella kaunis ja näyttävä, mutta oma pituus ei välttämättä ole edukseen sen kanssa ;) Lyhyissä mekoissa saa puolestaan olla varovainen, ettei helma jää turhan niukaksi. No, onhan tässä vielä aikaa pohtia asiaa, ja kallistua mahdollisesti johonkin aivan muuhun vaihtoehtoon :D

Onko sinulla tiedossa kesähäitä tai muita juhlia? :)


Postaus sisältää mainoslinkkejä.
Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design