11.1.13

Avaimet aamutreeniin

 
Kuvat täältä.
Huomenta!

Tunnustan: olen onneton aamuihminen. Ihan todella. Herääminen on aamusta toiseen yhtä tuskaa eikä päivä tahdo käynnistyä millään. Ei ainakaan ennen kello kahdeksaa. Siksi lienee harvinaisen ymmärrettävää, ettei tähän lähtötilanteeseen ole mitenkään helppo yhdistää tavoitettani aamutreenistä. Ei aamupäivä -treenistä vaan nimenomaan siitä luonnottomasta, tuskaisen aikaisesta aamu(yö)treenistä.

Tämä kyseinen aihe päätyi postauksen muotoon, kun törmäsin interwebissä erääseen sivustoon mielenkiintoisella otsikoinnilla: "How to Make Yourself Work Out When It's Dark Out". No miten, kerrokerro!? Josko joku muu kamppailee vastaavan heräämis- ja treeniproblematiikan kanssa, jaan nämä niksit nyt teille muillekin:

1. Mene nukkumaan normaaliin aikaan.

Helpommin sanottu kuin tehty. Jotenkin kummasti illat aina venyy kahdentoista tietämille ja sen aikaisempi nukkumaanmeno tuntuu kertakaikkisen mahdottomalta. Tämä silti lienee olevan jonkinlainen noidankehä: vitkastelen heräämistä, ja illalla ei väsytä silloin kuin pitäisi.  Siispä väkisin ylös aikaisemmin, niin josko se unirytmi sieltä löytyisi. Sivuston mukaan nukkumatin seurassa pitäisi edelleen viihtyä se maaginen 8 tuntia.

2. Nuku treenivaatteissasi.


Mmm...en? Tavallaan joo ideaa, mutta ei sitten kuitenkaan. Monestakin syystä. Treenivermeet voisi toki laittaa nätisti valmiiksi tuolin karmille ja sitten vaan sujahtaa niihin nopeiden aamutoimien jälkeen.

3. Tee suunnitelma.


Tässä viitataan nimenomaan aamutreenia koskevaan suunnitelmaan. Vinkkien mukaan illalla tulisi olla kirkkaana mielessä millainen treeni aamulla on tiedossa. Jos aamulla on ihan moilasena ja aivot puolinukuksissa pihalla siitä mitä tässä nyt kuuluu tehdä, sitä luovuttaa liian helposti ja antaa unelle periksi. Makes sence.

4. Älä torkuta.


Kaikkien ohjeiden isä, äiti ja isoäiti. Todella arvokas vinkki, mutta voi niin vaikea toteuttaa! Itse vaimennan puhelimeni turhan monta kertaa ennen kuin oikeasti nousen ylös. Typerää, koska tämä kuulemma vain väsyttää entisestään. Siispä puhelin kauas sängystä ja kellon soidessa makuuhuoneeseen täysi valaistus! (Eikä sitten enää kömmitä takaisin sinne sänkyyn, kun puhelin on hiljennetty.. ;))

5. Soita omaa ylös - ulos - ja lenkille -musiikkia.

Musiikilla totta tosiaan on valtava vaikutus. Heti heräämisen jälkeen pitäisikin laittaa tietokone päälle ja valita Spotifysta sinne valmiiksi tehty, oma jytämenomusiikki -lista :) Pitäisi toimia!

6. Älä tee siitä vaihtoehtoista.

Tämä on varmasti ohjeista tärkein. Itselle ei saa antaa vaihtoehtoa olla lähtemättä salille/juoksulenkille/uimaan/mihin hyvänsä. Päätös tehdään jo illalla, koska aamulla vain toimitaan. Ei mietitä, ei puntaroida treenaamisen ja nukkumisen välillä, vaan toimitaan ja lähdetään treenaamaan.


Kuva täältä.


Onko sinulla jotain hyviksi todettuja vinkkejä, joiden avulla saat aamutreenin onnistumaan? :)

13 kommenttia:

  1. Heh treenivaatteissa nukkuminen olis kyllä aika extremeä :D

    VastaaPoista
  2. täällä on kans haaveiltu sitä, että vois jo aamulla käydä kuntosalilla, mutta kun ei sinne vaan pääse ja tänäänkin olisin jo heränny ajoissa, mutta auto ei ollu lämminny vielä siihen aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamutreenissä totta tosiaan on omat haasteensa! Joku päivä minäkin siihen vielä pystyn! ;))

      Poista
  3. Taisin nähdä sut eilen sokoksella,meinasin ensin tulla moikkaamaan ja kehua blogiasi mutta en sitten uskaltanut :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik, taisit varmasti nähdä koska siellä tosiaan palloilin perjantaina!! Voi olisit rohkeasti tullut vaan moikkaamaan - veikkaan että mä olisin kuitenkin ollut se jota olisi jännittänyt enemmän ;)) Ensi kerralla lupaa tulla, jooko? :)

      Ja ps. Kiitos ihanista sanoistasi ♥

      Poista
  4. Haha tuo 2., ehkä en sentään. :D

    Mulle on muutenkin luonnollisempaa iltatreenailu, aamulla ei vaan mikään onnistu. :/

    Illalla töitten jälkeen on ihana nollata ajatukset kunnon juoksulenkillä tai kuntosalikierroksella, ah. :D

    - Tiiu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kakkoskohta ei vaan oikein toimi? :D
      Ilta olisi vireystason kannalta mullekin parempi, mutta silloin ei vain tahdo olla aikaa :/ Nollaus töiden jälkeen toki olisi aika usein paikallaan ;))

      Poista
  5. Mulla toimii se, että nukkuu kunnon yöunet, herää ja nauttii aamupalansa ja.. EI jumita koneelle - se on vihoviimeinen teko kun avaa koneen aamupalan ajaksi ja jumittuu blogeihin ja nettikauppoihin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh tietokone on kyllä vaarallinen ;) Itsekin sorruin liian usein jumittamaan erinäisille sivustoille ja blogimaailman syövereihin :D

      Poista
  6. Tosi hyviä vinkkejä! Paras ohje on musta se, että päättää tarkasti illalla et mitä aamulla tekee, nousee heti kellon soitua ylös, pukeutuu ja lähtee ulos.:) Mäkään en ihan tota treenivaatteet päällä nukkumista hokaa, mut muut allekirjoitan kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Itselle ei vaan saa antaa sitä vaihtoehtoa, että saisi jäädä sänkyyn makoilemaan, vaan päättäväisesti nousee ylös ja sen enempää miettimättä suuntaa sinne salille ;))

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design