3.1.13

2013


Vietän parhaillani (supertylsää) koti-iltaa, ja aloin pohtimaan kaikenlaista. Joidenkin mielestä saataan miettiä asioita vähän liikaakin, mutta minkäs sitä itselleen voi. Mietittyä tulee kai aina, mutta tänään päätin pakottaa ajatukset tiettyyn suuntaan. Tulevaisuuteen. Ja tarkemmin sanoen vuoteen 2013.

Toisaalta tekisi mieli antaa asioiden mennä omalla painollaan. Mitään suunnittelematta, mitään odottamatta. Mutta sitten taas toisaalta odotuksia ja toiveita on niin paljon, ettei niitä voi täysin sivuuttaa. Ja jotenkin olen ajatellut niin, että jokaiselle vuodelle olisi hyvä asettaa edes yksi tavoite ja haastaa itsensä toteuttamaan se. Miten muuten sitä pääsee elämässä eteenpäin ja kehittyy ihmisenä, omana itsenä?

Omat tavoitteeni liittyvät tänä vuonna terveellisiin elämäntapoihin, kouluun ja työhön. Paljon on tehtävä, jotta saan tavoitteeni täytetyksi, mutta niinhän se kuuluu ollakin. Ei ne saavutukset tuntuisi miltään, jos niiden eteen ei olisi vähän purtu hammasta, vuodatettu ainakin hikeä ja kyyneleitä, tuskailtu ja taisteltu ;)

Toiveiden ja tavoitteiden täyteistä vuotta 2013, ystävät! ♥

5 kommenttia:

  1. Kyllä se elämä aina menee omalla painollaan, joten voi sille antaa kerrankin vähän vauhtia! ;)
    Itsellä sama homma. Tällä kertaa ei jää pelkäksi yritykseksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, kaunokainen ♥ :) Nyt annetaan vauhtia oikein kunnolla ja laitetaan kaikki roikkumaan jääneet ja keskeneräiset asiat järjestykseen! ;))

      Poista
  2. Samoin sinulle! <3 Minä ajattelin myös tänä vuonna keskittyä enemmän omaan hyvinvointiin, se tahtoo aina kiireen keskellä jäädä taka-alalle. Vähän jännittää mitä tämä vuosi tuo tullessaan, sillä keväällä valmistun koulusta, enkä tiedä yhtään, mitä on syksyllä edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Suvi ♥ Oma hyvinvointi jää tosiaan kiireessä turhan vähälle huomiolle, mutta ainakin nyt alkuvuodesta asia on hyvässä hoidossa :)) Toivotaan, että sama linja pitäisi koko vuoden! Tsemppiä kovasti sinulle, ja toivotaan, että syksy toisi mukanaan uusia, jännittäviä haasteita! :)

      Poista
  3. You look like an angel! <3 And knowing what sort of person you are, I can say you are perfect inside and out!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design